Laura viihtyy Paytraililla vuosienkin jälkeen – ”Minä luotan tiimiin, ja minuun luotetaan”
Laura Saari työskentelee Paytraililla Senior Software Developerina, ja on viihtynyt talossa yli 10 vuotta. Vuosien varrella yritys on kasvanut ja samalla laajentunut usealle paikkakunnalle. Muutoksista huolimatta työnteon rentous ja työpaikan hyvä yhteishenki ovat säilyneet.
Start up -kulttuurista suunnitelmallisempaan tekemiseen
Laura aloitti Paytraililla vuonna 2011, jolloin hänen tiimissään oli kolme jäsentä. Nykyään Paytrail on Suomen suurin verkkomaksamisen asiantuntijakeskittymä, joka työllistää noin 80 alan ammattilaista.
”Aluksi vain tehtiin asioita, mikä tuntui usein riskiltä. Vuosien saatossa olemme kehittäneet prosesseja sellaiseksi, että lopputuloksen laatuun voi aina luottaa.”
Lauran työpäivät koostuvat järjestelmän ylläpidosta, sovelluskehittämisestä sekä muiden tiimien työn tukemisesta. Tuotetalossa työskenteleminen tuntuu mielekkäältä, sillä omaa maksupalvelua kehitetään pitkäjänteisesti, eikä työskentely hajaudu erillisiin projekteihin. Omaan työhön voi myös vaikuttaa.
”Vaikka kuulumme isoon konserniin, olemme itse vastuussa tekemisestämme. Tuotteeseen on säilynyt omistajuus ja päätösvalta, mikä on todella motivoivaa.”
Ketterää kehitystä ja jatkuvaa oppimista
Tiimin työtavat on rakennettu mielekkäiksi ja tekemistä palveleviksi. Paytraililla käytetään ketteriä menetelmiä ja kannustetaan jatkuvaan oppimiseen. Laura kokeekin oman työnsä monipuoliseksi ja mielenkiintoiseksi:
"Finanssialalla työskentelyn ei tarvitse tarkoittaa jäykkiä prosesseja tai vanhanaikaisia työtapoja.”
Työnteossa hyödynnetään 70-20-10 -mallia, jossa 70 % työajasta varataan varsinaisille työtehtäville, 20 % työn helpottamiselle ja omien työkalujen kehittämiselle sekä 10 % itsensä kehittämiselle.
”Meillä on hyvin aktiivista porukkaa, ja osallistumme paljon koulutuksiin niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Näistä hyvänä esimerkkinä ovat AWS-meetup -tapahtumat, joita olemme myös itse järjestäneet.”
Laura kiittelee sekä tiimiään että Paytrailin työskentelytapoja:
”Työ on todella rentoa ja joustavaa. Minä luotan tiimiin ja minuun luotetaan. Prosessit ovat niin hyvässä kunnossa, että työ on stressitöntä ja turvaverkot sen tekemiseen ovat kunnossa.”
Hybridimalli tuo joustoa arkeen ja työnantajan reiluuteen voi luottaa
Paytraililla on toimistot Jyväskylässä ja Tampereella. Lisäksi työntekijöitä asuu esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Kehitystiimi työskentelee hybridimallilla, jota Laura kiittelee vuolaasti.
”Työskentely on todella helppoa, vaikka ihmisiä on eri paikkakunnilla. Itse työskentelen välillä kotona ja välillä toimistolla.”
Lauralle tärkeitä asioita yrityksessä ovat rentous, ihmisläheisyys ja työnantajan oikeudenmukaisuus. Työpaikalla saa olla oma itsensä ja työnantajan reiluuteen voi luottaa kaikissa tilanteissa. Joustoa löytyy tarvittaessa, eikä kellokorttia leimata tai sairastamisesta tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa.
”Voin mennä illalla tai lomalla kotiin rauhassa ja unohtaa työasiat. Hommat pyörivät ja työt on hyvin järjestelty.”
Mikä sitten on saanut Lauran viihtymään Paytraililla niin pitkään? Yhtenä syynä on ainutlaatuinen Paytrail-yhteisö, jossa työntekijän on hyvä olla.
”Oikeastaan koko firma on tiimi, ja kaikkien kanssa on kiva jutella. Asioita tehdään paljon yhdessä, ja täällä todella tykätään olla.”