Jaakko Ritvanen
Competence Lead – SovelluskehitysMinun ja Paytrailin yhteinen tarina
Olen aloittanut työt maksunvälityksen parissa Checkout Finlandilla joulukuussa 2016. Checkoutilta päädyin Paytraililaiseksi yrityskaupan myötä 2021 toukokuussa. Alunperin olen tullut töihin ohjelmistokehittäjäksi, josta rooli on vuosi vuodelta kasvanut isommaksi.
Parasta työssäni
Mahtava tiimi! Meillä on kasassa porukka, josta löytyy sopivissa määrin erityisosaamista sekä vastuunkantoa. Lisäksi sekä tiimilläni että itselläni on päivittäin mahdollisuuksia onnistua mitä erilaisimmissa haasteissa.
Supervoimani töissä
Henkilöiden yhteensaattaminen. Yrityskaupan jälkeen tehtäväni oli kasata kahden yrityksen kehitystiimeistä yksi toimiva porukka, jolla homma saadaan toimimaan. Jälkeenpäin sanottuna tässä onnistuttiin erinomaisesti.
Minusta tulee isona
Puuseppä tai teknologiajohtaja :D
Seuraavaksi haluaisin oppia
Minua kiinnostaa tällä hetkellä eniten erilaiset valmentavan johtamisen menetelmät.
Muutama kollegani
Paytrail Oyj yrityksenä
Paytrail on suurin suomalainen verkkomaksuyhtiö. Huolehdimme yli 20 000 asiakkaamme verkkomaksuliikenteestä, ja vastaamme Valtiokonttorin Suomi.fi-maksut palvelun maksuista.
Pääkonttorimme on Jyväskylässä, ja toimimme myös Tampereella ja pääkaupunkiseudulla.